10 päivän Kiinanreissu on nyt takanapäin, tässä hieman tunnelmia.
Matkan ensimmäinen etappi oli Peking, jota kai nykyisin kuuluisi kutsua Beijingiksi. Merkittävä ero Koreaan verrattuna oli kylmyys - varsinkin iltaisin elohopea painui monta astetta pakkaselle ja leveitä katuja pitkin puhaltaneet tuulet tekivät pakkasen vieläkin läpitunkevammaksi. Varsinkin kun ainoa takkini on täysin soveltumaton talvikäyttöön. Hostellissammekaan pakkasta ei päässyt pakoon, sillä 10 hengen dormimme ovi sijaitsi kerrossänkymme vieressä, ja se johti suoraan ulos, eli aina kun joku kulki ovesta, saimme raikkaan pakkastuulahduksen niskaamme. Huoneen toisessa päässä nukkuvilla oli kyllä lokoisat oltavat lämmittimen vieressä.
Vaikka Soul ja Beijing ovat saman kokoluokan kaupunkeja, Beijing on monin verroin saastuneempi ja likaisempi. Näkyvyys on normaalina päivänä olematon kaikkialla leijailevan savusumun vuoksi, ja hengitystiet ovat kovilla. Erään lähteen mukaan kaupungissa oleskelu vastaa jopa 70 savukkeen polttamista päivässä - olen hieman skeptinen väitteen suhteen, mutta aivan omassa luokassaan olevan Kairon jälkeen Beijing on saasteisin näkemäni kaupunki. Monet hökkeleissä asuvat ihmiset lämmittävät kotinsa yhä kivihiilellä, ja autoja on lähes kolme miljoonaa - muutama sähköbussi ei tee kesää siinä sopassa.
Historiallisia nähtävyyksiä kaupungissa ei juuri ole Kielletyn kaupungin ja muutamien temppelien lisäksi. Kielletty kaupunki oli kieltämättä vaikuttava, samoin kuin sen vieressä oleva Taivaallisen rauhan aukio, maailman suurin laatuaan. Aukion laidalla Kielletyn kaupungin portin yllä roikkuu valtava Maon kuva, ja mies itse lojuu muumioituna aukion keskellä mausoleumissaan. Ruumista voi käydä katsomassa ilmaiseksi, ja hyödynsimmekin tämän tilaisuuden. Tuhannet kiinalaiset jonottivat päästäkseen laskemaan kukkia Maon patsaan eteen ja nähdäkseen pilkahduksen säilötystä Puhemiehestä. Lasivitriinissään punalipun alla makaavaa ukkoa voisi luulla vahanukeksi punakassa valaistuksessa, mutta rankasti hapertuneen oloinen korva antaisi olettaa kyseessä olevan aidon asian.
Temppeleistä jäi parhaiten mieleen buddhalainen Lama-temppeli, jossa suitsukkeet savusivat, rukouspyörät pyörivät ja tunnelma oli muutenkin mystisempi kuin kliinisissä korealaistemppeleissä. Temppelin suurimman rakennuksen sisällä seisoi 18-metrinen puinen Maitreya-hahmon patsas, joka oli vaikuttava ilmestys.
Miellyttävä yllätyslöytö oli valtava 798-taidealue, joka sijaitsi vanhojen tehdasrakennusten sisällä hieman keskustan ulkopuolella. Kymmenet elleivät sadat pienet ja suuremmatkin galleriat täyttivät alueen, ja kaikkiin oli ilmainen pääsy. Esillä oli lähinnä kiinalaista nykytaidetta, ja täytyy sanoa, että keskimääräinen taso oli erittäin korkea näin maallikon silmin. Isona, kun olen miljonääri, tulen hankkimaan maalauksia näistä gallerioista ainakin muutaman huoneen seinille. Nyt oli tyytyminen muutamaan julisteeseen jotka postitin Suomeen, sikahintainen postitus olikin suurempi kuluerä kuin julisteiden hinta.
Niin, ja tulihan se pakollinen Pekingin ankkakin testattua, ei kerää kyllä ylisanoja allekirjoittaneelta. Ankan rasvaprosentti on "ihanteellisesti" lähellä viittäkymmentä ja aterian jälkeen meille tarjottiin vielä ankanrasvakeittoa, joten kokemus oli raskaahko.
Muutamista kohokohdista huolimatta Beijingistä jäi tylsähkö kuva. Historiallista nähtävää on suhteellisen vähän, suurin osa vanhoista kaupunginosista on jyrätty kiiltävien ostoskeskusten ja uusien korkeiden asuintalojen alta, ja mittakaava on "kilometrin levyisistä" kaduista johtuen liian suuri. Toki talvisella kylmyydelläkin oli vaikutuksensa näihin tunnelmiin, mutta en tiedä tuntuisiko kaupunki saasteineen sen mukavammalta kesähelteillä.
Aivan toista maata sen sijaan oli päivn retki pääkaupungista Kiinan muurille. Suuntasimme n. 100 km päässä Beijingistä olevalle muurinpätkälle, jossa patikoimme n. 8 kilometrin matkan muuria pitkin Jinshanlingista Simataihin. Sääkin suosi meitä - aurinko paistoi, ilma oli kirkas ja lämpöä oli juuri sopivasti. Muurilla ei ollut juurikaan ihmisiä, muutama kymmentä patikoijaa ja saman verran kaupustelijoita, jotka onneksi luovuttivat seuraamisemme ehkäpä kilometrin jälkeen. Maisemat olivat henkeäsalpaavat, muuri polveili vuoristossa silmänkantamattomiin ja täydellinen hiljaisuus oli musiikkia korville. Reitti oli juuri sopivan haastava, paikoin nousut ja laskut olivat melko jyrkkiä ja muuri lähinnä irtonaista kivimurskaa, mutta enimmäkseen matkanteko oli sen verran leppoisaa että puuha ei maistunut liikaa suorittamiselta. Joskus olisi vielä hienoa tehdä useankin päivän patikkaretki muurille makuupussin ja kunnon varusteiden kera, mutta jää nähtäväksi toteutuuko tämä toive koskaan.
Viiden Beijinginpäivän jälkeen suuntasimme parinsadan kilometrin päähän koilliseen Chengden kaupunkiin. Bussimatka kesti noin viisi tuntia, josta ensimmäiset puolitoista edettiin etanavauhtia kaikkia mahdollisia tienpientareita pitkin matkustajia keräillen ja mukaan huudellen. Bussin ikkunan takana vilisseet maaseutumaisemat olivat melkoisessa kontrastissa miljoonakaupungin kiillon kanssa. Suuri osa rakennuksista oli todella nuhjuisen näköisiä ja luultavasti olivat remontin tarpeessa jo pari vuosikymmentä sitten.
Itse Chengde ei ollut aivan matkaoppaan lupaama unelias pikkukaupunki, vaan arviolta sadan tuhannen asukkaan kuhiseva keskittymä. Kylmän hostellin jälkeen hemmottelimme kolottavia luitamme hotellihuoneella, joka irtosi varsin kohtuulliseen hintaan. Kaupungin varsinainen päänähtävyys oli vanha keisarin kesäpalatsi. Itse kesäasumus oli tylsääkin tylsempi (ja vieläpä kallis) kompleksi mutta sitä ympäröivä suuri puisto taas mitä kaunein näky. Keskellä oleva lampi oli jäässä ja paikalliset luistelivat siellä, laskeva aurinko kultasi vastapäiset kukkulat ja käyskentelipä ympärillämme (puistoon aidattuja) peurojakin. Laskeva aurinko vei mennessään myös vähäisen lämmön ja pakkanen kiristyi nopeasti lähelle kymmentä astetta joten ulkona ei tehnyt juuri mieli oleskella pimeän tultua.
Aikaisin seuraavana aamuna kävimme vanhassa buddhalaistemppelissä, joka olikin mieleenpainuva kokemus. Suurehko temppelialue huokui tiibetiläistunnelmaa, suitsukkeensavu leijaili kaikkialla ja pääsalin yli 20-metrinen 42-kätinen patsas oli - noh, suuri.
Chengdestä palasimme Beijingiin tupakansavuisessa bussissa, ei mikään mieltäylentävä kokemus. Tuntuu siltä että lähes jokainen kiinalaismies tupakoi, ja tupakaksi pistetään missä vain - bussissa, ostoskeskuksessa, junassa. Syljeskely on myös täkäläisten suosikkiharrastus, eikä se ole Kiinassa lainkaan sosiaalisesti epäsoveliasta. Kurkusta kurlataan ja köhitään kaikki irtain liikkeelle, muotoillaan suussa klimpiksi ja sylkäistään tuotos ylpeänä kaaressa bussin lattiaan, kadulle, elokuvateatterin aulaan, kukkaruukkuun, mitä nyt sattuu edessä olemaan. Myöskään yskimistä ei pyritä peittelemään kädellä, ja vierustoveri voikin köhiä muina miehinä naamaasi. Ero Koreaan on melkoinen, täällä ihmiset välttävät pärskyttämistä niin huolellisesti, että pitävät kirurginmaskia naamallaan jos liikkuvat köhäisinä tai aivastellen julkisilla paikoilla (toinen syy maskin pitämiseen ovat ilmansaasteet, niin Kiinassa kuin Koreassakin - tosin pienhiukkasiltahan naamari ei suojaa).
Illalla suuntasimme juna-asemalle, josta astuimme kohti Shanghaita suuntaavaan yöjunaan. Juna oli varsin mukava, matkustimme neljän hengen makuuhytissä kiinalaisen isän ja pojan kanssa, tosin isä kuorsasi koko yön melkoisella jyrinällä. Suurin häiriötekijä oli kuitenkin kipeä ja turvonnut kurkkuni, jatkuva altistuminen kylmälle ja saasteille oli saanut minut sairastumaan, ja surkeasti nukutun yön jälkeen olo oli melko kurja saapuessamme Shangaihin.
Heikko olo jatkui koko kolmen päivän loppureissumme ajan, joten otimme reissun finaaliosuuden melko rauhassa. Kävimme katsomassa kökköjä hollywood-leffoja halpaan hintaan, istuimme kahviloissa ja kävelimme rauhassa kaupungilla. Sää oli mukavan lämmin ja aurinkoinen, ja kaupunki paljon Beijingiä miellyttävämpi ja jollakin tapaa enemmän "ihmisen kokoinen", jos tällaista termiä voi 15 miljoonan asukkaan metropolista käyttää. Pilvenpiirtäjiä kyllä riitti, mutta kadut olivat kapeampia ja tunnelma lämmin. Kaupungista löytyykin varmaan maailman futuristisimmat talot, jokainen uusi rakennus kilpailee vanhojen kanssa mielikuvituksellisuudessaan - seikka jota toivoisi näkevänsä useammassakin suurkaupungissa. Jotkin talot tuovat mieleen Gotham Cityn, eräs näyttää siltä kuin katolle olisi laskeutunut lentävä lautanen ja kaikille kuvista tuttu TV-torni on suoraan tulevaisuudesta. Jättimäisten videoscreenien (eräs n. 20x10-metrinen kulki laivalla joessa edestakaisin) ja valomainosten määrä vetää vertoja jopa Tokiolle. Tällaiselta suurkaupungin tulee näyttää! Valitettavasti saasteet vaivasivat myös Shanghaita ja keskustan ulkopuolelta katsottuna kaupungin yllä erottuikin kellertävänruskea savupilvi.
Ehtaa "2000-lukua" on myös lentokentän ja keskustan väliä sukkuloiva magneettien päällä kelluva Maglev-juna joka yltää matkan aikana 430 km/h huippunopeuteen. 30 kilometrin matka taittuu hieman yli seitsemässä minuutissa, tosin huippunopeudella ehditään matkustaa ehkä kymmenen sekuntia ennen kuin juna alkaa jo jarruttaa.
Nyt Koreaan palaamisen jälkeen edessä on vielä muutama viikko koulua, 19. joulukuuta pitäisi lentää Bangkokiin mutta tämänhetkinen tilanne siellä on vähintäänkin epäselvä. Toivottavasti kenttä saadaan auki tuohon mennessä, muuten pitää alkaa metsästämään hintavia lippuja Malesiaan tai Indonesiaan ja joulunvietto perheen kanssa jää haaveeksi.
Kaesongin-reissun kanssa olimme melko onnekkaita - kuten moni on varmaan lukenut lehdistä, retket etelästä sinne on nyt lopetettu ja mm. muutamalta vaihtarikaverilta kyseinen matka peruuntui viime hetkellä.
