Täällä sitä sitten asutaan seuraavat neljä kuukautta. Asuntona kuuden vaihtarin jakama kämppä mukavan kokoisilla yhteisillä tiloilla pienen kävelymatkan päässä koululta (vuokra n. 230e/kk). Täällä asuu myös TAMK:n toinen Soul-vaihtari Petri sekä ihmisiä Saksasta, Itävallasta ja USA:sta. Vaikka en kimppakämppien ystävä olekaan niin puitteet vaikuttavat varsin siedettäviltä.
Saavuimme siis eilen Innan (tietämättömille: siskoni, joka tuli tänne myös vaihtoon) kanssa Soulin kentälle josta byddymme toi meidät bussilla majapaikkoihimme. Trooppinen helle oli kuumempi ja painostavampi kuin mitä odotin - varsinkin 36 tunnin matkanteon jälkeen - ja jopa myöhään illalla hiki tuli pintaan pelkästä istuskelusta. Puhumattakaan tästä päivästä, kun vaihtareita kierrätettiin koulun alueella tutustumassa paikkoihin. Toisaalta mukava lämpö kelpaa Suomen viileän kesän jälkeen. Ja tuleehan täälläkin pian syksy ja kelit muuttuvat viileämmiksi. Tutustumiskierros oli tylsä kuten ne aina ovat, mutta tutustuipa sen aikana muihin vaihtareihin. Täällä on yllättävän paljon suomalaisia, ainakin kahdeksan - enemmän kuin mitään muuta kansallisuutta. Täyttelimme myös melko läjän erilaisia lomakkeita liittyen oleskelulupaan, opiskelijakorttiin, pankkitiliin yms.
Ensivaikutelma kaupungista on ollut hyvä. Valtava mutta ei liian kaoottinen, ja alue jossa koulu ja asuntomme sijaitsevat on rauhallista. Nyt pitää lähteä seikkailemaan subwaylla ympäri keskustaa ja hankkimaan paikallistuntemusta, ja illalla oluen merkeissä lähialueille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti