DMZ

Varhain lauantaiaamuna lähdimme USA:n armeijan järjestämälle retkelle Koreoiden väliselle demilitarisoidulle vyöhykkeelle eli DMZ:lle. Korean sotahan ei ole periaatteessa koskaan päättynyt virallisesti, ja rajavyöhyke onkin yksi maailman tiheimmin aseistetuista. Demilitarisoitu vyöhyke on neljän kilometrin levyinen ja kulkee koko Korean niemimaan halki 38. leveyspiirin tietämillä.

Soulista on matkaa rajalle vain 50 kilometriä, ja sinne johtaa valtava 8-kaistainen moottoritie, joka on alunperin rakennettu ainoastaan sotatilan varalta joukkojenkuljetusta varten, mutta on nykyään myös normaalikäytössä. Maiden välisen kireän tilanteen huomaa jopa iltalenkillä - reitin varrella kukkulan huipulla on armeijan ilmatorjuntatykkejä ja jatkuva sotilasvartio. Moottoritie rajalle on aidattu piikkilangalla koko matkalta, ja tasaisin välimatkoin tien varrella on armeijan rakennuksia ja vartiotorneja. Rajan lähestyessä liikenne vähenee ja piikkilanka tihenee, ja joissain paikoissa on tien varrella valtavia betonimöhkäleitä jotka voidaan räjäyttämällä kaataa tien tukkeeksi mahdollisen hyökkäyksen sattuessa.

Saavuttuamme DMZ:n sisään, amerikkalainen sotilas piti lyhyen johdantoluennon Korean jakaantumisesta ja sodasta, sekä demilitarisoidusta vyöhykkeestä. Sitten meitä ajelutettiin muutamaan kohteeseen vyöhykkeen sisällä: Koreoiden rajalinjalle, sekä yhdelle vartiotornille. Rajalinjalla oli vastakkain etelän ja pohjoisen rakennuksia ja sotilaita, sekä muutama neuvotteluille varattu rakennus, joiden sisällä rajalinja kulki. Siellä pääsimme jopa astumaan muutaman metrin pohjoisen puolelle. Ollessamme ulkona, Pohjois-Korean sotilaat valvoivat meitä jatkuvasti kiikareilla muutaman kymmenen metrin päästä


Vartiotornilta näimme asumattoman propagandakylän pohjoisen puolella, sekä siellä sijaitsevan maailman korkeimman lipputangon, jossa roikkui maailman suurin lippu. Etelä ja pohjoinen olivat pystyttäneet kilpavarusteluna toinen toistaan suurempia lipputankoja omille lipuilleen, ja nyt pohjoisessa on 160 metrinen, Näsinneulan korkuinen tanko, jossa "liehuu" yli 30 metriä leveä Pohjois-Korean lippu. Tosin liehumiseen vaaditaan melkoinen puhuri, ja ainakin oppaamme kertoman mukaan se on laskettava aina sateella, koska se repeytyisi oman painonsa alla märkänä.

Kierros DMZ:n sisällä päättyi tähän, mutta reissumme jatkui vielä tarkkailuasemalle, josta näkyi vyöhykkeen yli pitkälle pohjoisen puolelle - tosin utuisen kelin takia hieman vähemmän pitkälle. Pohjoisen puolella on Kaesongin erityistalousalue, jossa on Hyundain tehdas, sekä hieman kauempana varsinainen Kaesongin kaupunki, joka on maan toiseksi suurin. Tarkoituksenamme olisi mennä päiväretkelle Kaesongiin ensi kuussa (kaupunkiin pääsee nykyään 300 ulkomaalaista päivässä erittäin tiukasti ohjatulle käynnille), mutta tuoreimpien uutisten mukaan Pohjois-Korea on kieltänyt ulkomaalaisten maahantulon tästä päivästä alkaen, ja tänään pitäisi myös olla tiedossa virallinen tiedotus maan hallituksen taholta. Koskeeko tämä sitten Kim Jong Ilin kuolemaa, vallankaappausta vai mitä, jää nähtäväksi.

Viimeisenä kävimme yhdessä monista tunneleista, jotka Pohjois-Korea oli kaivanut rajan ali yllätyshyökkäystä varten, mutta jotka paljastuivat ennen kuin niitä ehdittiin käyttää (viimeisin vasta 90-luvulla). Se ulottui satoja metrejä etelän puolelle ja sitä pitkin olisi voinut siirtää jopa kymmeniä tuhansia sotilaita tunnissa.

Jokaisessa pysähdyspaikassa oli luonnollisesti myös matkamuistomyymälöitä, joista sai mm. pohjoiskorelaisia tuotteita kuten seteleitä, postimerkkejä ja alkoholijuomia. Itse ostin pullon sikäläistä olutta sekä Pyongyang Soju Factoryn sojupullon. Olutta en ole vielä maistanut, mutta soju oli monin verroin pahempaa kuin etelän versiot - tuli jopa mieleen lisäätäänkö Pjongjangissa metanolia vientiin lähteviin pulloihin kapitalistisikojen pään menoksi. No, näkö on vielä tallella joten ilmeisesti tästä ei ole kyse.