Tokio

Tämä kaupunki on itse koettava, jotta sen mittakaavan voisi käsittää. Maailman suurin metropolialue, jossa asuu laskutavasta riippuen 32-37 miljoonaa ihmistä. Uusi lempikaupunkini Tokio. Toki Soulkin on suuri, mutta Tokiossa kaikki on suurempaa, värikkäämpää ja kauniimpaa. Vietimme kaupungissa vajaat viisi päivää, joka riitti pintaraapaisuun, mutta valtavasti jäi kokematta ja takaisin on vielä joskus päästävä. Yksityiskohtaisesta matkaraportista tulisi aivan liian pitkä, joten kokoan alle hieman huomioita ja kohokohtia.

Ihmiset ovat silmiinpistävästi yksilöllisemmän näköisiä kuin Koreassa - täällä Soulissa nuoretkaan eivät pukeudu värikkäästi tai repäisevästi, kun taas Tokiossa tuntee itsensä tylsäksi ja harmaaksi hypertrendikkäiden nuorten keskellä. Toisaalta pukumiesten kolonnat ovat huomattavasti runsaslukuisempia kuin Soulissa.

Hintataso on selvästi kalliimpi kuin Koreassa, melko lähellä Suomea. 100 euron päiväbudjetilla majoittuu, syö, juo, juhlii, liikkuu ja vähän shoppaileekin kunhan ei aivan älyttömyyksiin mene. 50 eurollakin pärjäisi, mutta moni hupi jäisi kokematta.


Ruoka oli hyvää, mutta kalliihkoa, onneksi kaupoista sai muutamalla eurolla lunchboxeja joilla budjettireissaajankin nälkä pysyy loitolla. Lauantai-iltana päätimme kokeilla Japanin erikoisuutta, valasta. 6 ruokalajin aterialla neljässä ruoassa oli valaanlihaa, ja menu osoittautuikin mielenkiintoiseksi makumatkaksi tuon merten lehmän syvempään olemukseen. Aloitimme raa'alla valaan pyrstöllä, jota seurasi valas-sashimi ja friteeratut valaanpalat, ja pääruoka oli nuudelikeiton tapainen pata, jossa kypsytimme itse valaan nahkaa, kieltä ja tavallisia valaanlihapaloja. Herkut huitaistiin alas paikallisella oluella ja makuhermot tasapainotettiin lopuksi jäätelöllä ja vihreällä teellä. Yllätyin positiivisesti valaan mausta, liha on melko voimakasta ja riistaista, mutta rakenteeltaan mureaa ja pehmeää. Lämmin suositus kaikille gastronomiasta ja erikoisista ruoista kiinnostuneilla.

Yöelämä on uskomatonta! Shibuyan klubialue on käsittämättömine ihmismassoineen, suomalaisen kerrostalon kokoisine valomainoksineen, tuhansine ravintoloineen, loputtomine neonvaloineen ja 2020-luvun tunnelmineen humalluttava kokemus jo sinänsä. Jokaiselle löytyy taatusti jotain. Kävin suomalaisen tutun kanssa muutamalla klubilla, ja aiemmista kokemuksistani niille vetää edes etäisesti vertoja vain Jakartan Stadium-klubi. Molemmat paikat olivat varsinaisia viranomaisen painajaisia - kapeita portaita, sokkeloisia tiloja, liian lujaa hakkaavaa teknobiittiä ja aivan liikaa ihmisiä, mutta tunnelma oli todellakin katossa ja musiikki hyvää. Ja bileet eivät lopu kesken, toisessa klubissa pääsali aukesi vasta aamuneljältä (kolkuttelee jo naurettavuuden rajoja). Soulista ei ole oikein löytynyt omaan makuuni sopivia bilepaikkoja, mutta Tokiossa tätä ongelmaa ei ollut. Sisäänpääsystä veloitettiin melkoisia summia, 25-40 euroa, mutta juomat olivat varsin kohtuuhintaisia, noin 4 e.

Japanilaiset ovat hulluna videopeleihin, kolikkoautomaatteihin ja kaikenlaisiin vimpaimiin. Kaikkialla, pientenkin katujen varsilla on automaatteja, joista voi ostaa tupakkaa, olutta, ruokaa, leluja ja mitä ikinä mieleen juolahtaa. Monikerroksisia videopelihalleja on kaikkialla, samoin eräänlaisia "sähköfortunoita", joihin nipponilaiset syöttävät jenejä lasittunut katse silmissään. Varsinainen pelaajien ja vimpainfriikkien mekka oli Segan Joypolis, jossa oli erilaisia simulaattoreita, 3d-elokuvia ja virtuaaliajeluita, sekä valtavasti normaaleja kolikkopelejä. Suurin osa laitteista oli vuosituhannen vaihteen ajoilta, joten mitään todella tajuntaa mullistavaa paikka ei tarjonnut, mutta meteliä, adrenaliinia ja surrealistista tunnelmaa sitäkin enemmän.

Mitä olisi matka Japaniin ilman sumo-ottelun näkemistä? Siispä suuntasimme sumoturnaukseen lauantaipäivänä. On myönnettävä, että tapahtuma ei vastannut juurikaan mielikuviani sumopainista. Suurin osa ajasta meni erilaisiin seremonioihin ja rituaaleihin - sumopainijat jopa lauloivat kehässä kierrättäen mikrofonia toinen toisilleen. Ennen ottelua tömisteltiin ja heiteltiin kalkkia tms. minuuttikaupalla, ja itse koitos kesti usein vain sekunteja. Mielenkiintoista joka tapauksessa, ja ehdottomasti kokemisen arvoinen tapahtuma.

Viimeisenä päivänä kävimme japanilaisessa kylpylässä. Kuumien lähteiden ympärille rakennetut kylpylät ovat Japanilainen perinne, ja jopa tänne Tokion keskelle oli saatu aitoa "kuumavesilähdevettä" poraamalla yli kilometrin reikä maaperään. Paikka muistutti melko lailla korealaista kylpylää, tosin tässä kyseisessä laitoksessa oli myös muutama ulkoallas, joissa oli mahtavaa lillua lämpimän höyryn ja viileän vesisateen keskellä. Kuten Koreassa, myös täällä naiset ja miehet kylpivät eri puolilla, ja alasti.
Metroverkko oli erittäin toimiva, mutta hieman sekava johtuen siitä, että verkossa oli useiden eri yhtiöiden linjoja, eivätkä liput käyneet ristiin eri yhtiöiden välillä (ellei ostanut todella kallista päiväpassia, joka maksoi yhtä paljon kuin jokaisen firman omat päiväpassit yhteensä). Onneksi suuressa metroverkossa navigoimista on tullut jo harjoiteltua, joten paikasta toiseen liikkuminen ei tuottanut ongelmia missään vaiheessa.

Loppupäätelmä: menkää Tokioon. Minäkin aion mennä.