Biitsillä

Koska sääennusteet lupasivat +29 ja aurinkoista hamaan tulevaisuuteen asti, päätimme torstaina, että lähtisimme seuraavana päivänä rannalle. Soulissahan ei biitsejä ole, mutta yllättävän läheltä löytyi paikka joka ylitti kaikki odotuksemme.

Soulin länsireunassa, pääkaupungin kanssa yhteenkasvaneena, sijaitsee muutaman miljoonana asukkaan Incheon. Siihen kuuluu rannikkoa ja saaria, joista suurimmalla on myös Soul-Incheonin kansainvälinen lentokenttä. Opaskirja kehui Yeongjongdolta ja lähisaarilta löytyvän pitkiä hiekkarantoja ja etenkin näin kesäkauden ulkopuolella myös hiljaisuutta ja rauhaa. Siispä pakkasimme uimavermeet reppuihimme ja ajelimme metrolla vajaan puolentoista tunnin matkan naapuripitäjään.

Päätepysäkiltä oli vielä vartin kävelymatka lauttasatamaan pitkin varastorakennusten ja tavaraterminaalien reunustama katuja. Missasimme lautan täpärästi, joten meille jäi puoli tuntia aikaa katsella ympärillemme. Rannan tuntumassa oli pienehkö huvipuisto, kalaravintoloita ja erilaisia mereneläviä myyviä kärryjä: tarjolla oli mm. kuivattuja mustelanlonkeroita sekä kokonaisia kuivia tursaita. Päätimme tällä kertaa vastustaa kiusausta ja jätimme rapsakat lonkerot väliin, koska löysimme muuta mielenkiintoista syötävää: rasvassa paistettuja silkkiperhosen toukkia. Niitähän oli pakko ostaa mukillinen hieman yli eurolla. Makua voisi luonnehtia hieman rusinaan ja viikunaan vivahtavaksi, mutta vähemmän makeaksi. Hyviä toukat eivät olleet, mutta eivät aivan pahojakaan. Luulisin, että rapeaksi friteerattuina ja grillimausteella höystettynä ne uppoaisivat paremmin kuin lämpimässä liemessä lilluvina, kuten ne meille nyt tarjoiltiin.

Lautta vei meidät salmen yli Yeongjongdon saarelle, ja otimme bussin kohti länsirannalla sijaitsevaa Eulwangni Beachia. Oli laskuveden aika, ja kaikilla rannoilla oli jopa 100m kaistale mutaa ennen merta, joten päätimme kesken bussimatkaa menevämme sittenkin Muuidon saarelle, jossa pitäisi olla hieman jyrkemmät ja vähemmän mutaiset rannat. Hyppäsimme bussista Jamjindon lauttasataman risteyksen kohdalla ja kävelimme noin kilometrin matkan lautalle. Rannoilla näkyi ihmisiä keräämässä simpukoita ja rapuja vuoroveden paljastamalta mutakaistaleelta, ja tien varsilla oli ravintoloita jotka tarjosivat näitä meren antimia nälkäisille.



Lauttamatka Muuidolle kesti vain viitisen minuuttia, ja satamasta otimme bussin Hanagae Beachille. Siellä meitä odotti kilometrin levyinen, lähes autio hiekkaranta. Ravintoloiden ja muiden myymälöiden määrästä päätellen ranta on hyvinkin suosittu kesäaikaan, mutta korealaisten mielestä syyskuussa ei ilmeisesti voi enää olla kesä eikä rantakelejä, vaikka mittari näyttäisi kolmeakymmentä astetta. No, hyvä meille. Söimme simpukka-nuudeliaterian ravintolassa (herkullisia tuoreita simpukoita!) ja menimme uimaan. Vesi ei kyllä ollut maailman puhtainta, mutta mukavan lämmintä, ja koko rannalla oli meidän lisäksemme vain muutama ihminen.

Uituamme ajoimme takaisin satamalle ja lähdimme patikoimaan polkua pitkin toiselle rannalle. Kuljimme parin sadan metrin korkuisen mäen yli, mutta kasvillisuuden takia emme päässeet juurikaan ihailemaan maisemia. Perillä odottanut Silmi Beach oli vielä upeampi kuin edellinen ranta. Hiekka oli sileämpää, vesi puhtaampaa, ja roskia ei ollut. Aivan lähellä oli asumaton Silmidon saari, jonne pystyi kahlaamaan laskuveden aikaan. Vesi ei ollut vielä aivan matalimmillaan, mutta pystyimme ylittämään salmen kahlaamalla. Ylitykohdalla kulki "apuköysi" salmen yli, mutta siitä oli enemmänkin haittaa kuin hyötyä - köysi oli täynnä veitsenteräviä näkkejä tms. mereneläviä, samoin kuin pohjan kivetkin ja kukaan ei selvinnyt ylityksestä täysin haavoitta. Emme tutustuneet pikkusaareen sen enempää, koska viimeinen lautta pois Muuidolta oli lähdössä melko pian, joten joimme vain yhdet oluet rantaravintolassa saksofoninsoittajaa kuunnellen, ilta-auringosta nauttien ja haavoja laastaroiden.




Paluumatka sujui mukavasti illan pimetessä, ja Incheonin satamassa kävimme vielä kokeilemass huvipuiston laitteita. Jo menomatkalla ihmetystä herättäneet kolme viikinkivene-laitetta saivat selityksen, kun yritimme mennä erääseen laitteeseen. Alueella olikin kolmen eri yrityksen laitteita, ja jokaiseen piti ostaa liput eri luukulta - ja tähän kyseiseen hieman Linnanmäen Raketti-laitetta muistuttavaan vehkeeseen emme ostamillamme lipuilla päässeet. Oli kyllä huvittavaa, että koko alueella oli ehkäpä 15 laitetta, ja jokainen yrittäjä oli päättänyt ostaa viikinkiveneen. Parin ajelun jälkeen otimme taksin metroasemalle ja nuokuimme takaisin Souliin. Reissu oli todella positiivinen yllätys ja Muuidon saaren rauha melkoista luksusta vain parin tunnin matkan päässä kymmenien miljoonien asukkaiden metropolista.