Menolippu Mokpoon

Tiistain kurssi, Information behaviour, vaikutti tylsältä eikä oikein opiskeluihini sopivalta, joten taidan jättää sen väliin. Taitaa käydä niin, että luen täällä vain korean kieltä ja kulttuuria, ja suorittelen parit virtuaali-amk-kurssit Suomesta että koodaustaidotkin kehittyvät. Täten myös aikataulu pysyy joustavampana ja reissaaminen on helpompaa. Kävimme juuri ostamassa junaliput perjantaiksi etelärannikolle Mokpoon, josta menemme lautalla Jeju-saarelle muutamaksi päiväksi. Siellä pitäisi olla hyvät vaellus-, snorklaus- ja skootteripäristelymahdollisuudet. Paluun hoidamme varmaan lentämällä.

Kävimme myös katsomassa oppaissa hehkutettua kanavaa keskustassa, mutta se paljastui tylsähköksi puroksi. Pikkuhiljaa sitä alkaa kaipaamaan tilaa ja luontoa ympärilleen, jatkuva metropolin hektisyys uuvuttaa.

Korealaiset tuntuvat olevan luonteeltaan kuin iloinen versio suomalaisista - eivät tule tyrkyttämään seuraansa, eivät tuijota ja ovat ehkä hieman varautuneita ensialkuun, mutta hymyä riittää! Todella harva vain osaa englantia joten kommunikaatio ei ole helppoa. Onneksi useimmissa ravintoloissa on ruokalistoissa annosten kuvat, joten aivan sokkona ei ateriaansa tarvitse tilata. Ruoka on pääosin tulista, mutta lisukkeena on aina paitsi kimchiä, myös muita happamia pikkuannoksia, kuten kurpitsaa ja monia tunnistamattomaksi jääneitä kasviksia. Pahaa ruokaa ei ole vielä tullut vastaan, mutta aterioihin kuuluvien lukusiten eri annosten erilaiset tulisuudet muodostavat kyllä mielenkiintoisen poltteiden sinfonian suun limakalvoille. Happamat lisukkeet neutraloivat poltetta jonkin verran joten paletti on melko balanssissa.

Ylipainoisia ihmisiä täällä ei juuri näe, kiitos kuulunee kasvispainotteiselle ruoalle. Nähtäväksi jää onko korealaisilla myös laihat geenit vai onnistuvatko katukuvassa melko tiuhaan näkyvät amerikkalaiset rasvaruokaketjut pulskistamaan tämänkin kansan vuosien kuluessa.